Julkaisin blogitekstin viime talvena oppimisen pelottavuudesta, mikä syntyi kun aloitin laulun harjoittelun. Oli hyvin avartavaa peilata kokemuksiani laulutunneista työssäni golfopettajana, kun katsoinkin oppimistapahtumaa täysin uudesta perspektiivistä - oppilaan.
Golfkausi vei keväällä mennessään ja laulutunnit jäivät tauolle. Laulamista itsessään en lopettanut, vaan harjoittelin laulua aiemmin saaduilla opeilla itsenäisesti. Kauden loputtua rohkaistuin taas astua syvemmälle laulun maailmaan yli puolen vuoden (tai ehkä pidemmänkin) tauon jälkeen ja Voi Apua! miten huonoksi sitä voi itsensä tuntea.
(Ensimmäinen vinkkini tässä vaiheessa kaikille vanhemmille onkin, että tarjotkaa lapsillenne taitolajien oppiminen jo nuorena, kun herkkyyskaudet ovat päällä. Kuinka turhauttavaa on hakata päätä seinään näin aikuisiällä.)
Ensimmäinen laulutuntini tauon jälkeen oli taas hyvin jännittävää, mutta ei missään nimessä niin paha kuin ensimmäiset tuntini olivat. Siinä mielessä kehitystä siis. Kun aloitin laulun opettelun, minulle kerrottiin, että ääni muodostetaan suun takaosassa. Ja sitähän olen harjoitellut. Sitten menin laulutunnille, ja sain kuulla, että ääneni on nyt hieman liian takana ja se pitäisi tuoda keskemmälle. Whaat? Olin siis harjoitellut ihan päin p:tä. Tätä "takana" olevaa, hieman nasaalia ääntä olin treenauttanut itsekseni yli puoli vuotta enkä tietenkään aloittelijana tiennyt, miltä ääni pitäisi kuulostaa tai tuntua. Luulin vetäväni ihan whitneyhoustonina eteenpäin. (no en oikeasti)
"Pilkka" osui täydellisesti omaan nilkkaan ja siis tiedänhän minä tämän sudenkuopan. Tämä on tapahtunut minulle golfopettajan roolissa silloin tällöin. Opetuksen jälkeen oppilas on saattanut harjoitella asiaa itsekseen niin, että opittava asia on kääntynyt päälaelleen. Esimerkiksi mailan liian iso ulkoa-sisään liike on harjoiteltu liian vahvaksi sisältä-ulos liikkeeksi. Tai liian loiva palloon tulo liian jyrkäksi. Golfissa (kuten näköjään laulussakin) toimii Buddhismin "Kultainen keskitie"-periaate. Asioilla on optiminsa. Tätähän aloittelija eikä aina enemmänkään pelannut tiedä ja siksi ammattilaisen säännöllinen palaute on merkittävässä roolissa etenkin oppimisen alkuvaiheessa.
Toinen haaste, jonka olin itselleni pitkän tauon aikana kehittänyt oli väärinoppimisen kirous. Olin tietyllä tavalla ollut hirveän hyvä oppilas harjoitellessani niin paljon - harmi vain, että harjoiteltava asia oli mennyt mönkään. Olin opetellut itsekseni niin kauan, että väärä tapa oli jo niin syvällä, että sen korjaaminen ei ollutkaan enää pala kakkua. Oikean tavan tunnistaminen oli, ja on osin edelleen, hyvin vaikeaa. En tiennyt milloin lauloin keskellä ja milloin takana - ja välillä ääni meni liian eteen. Seilasin vähän kaikkialla. Oikeinoppimisen ihana tie (en haluaisi puhua poisoppimisesta sen negatiivisen konnotaation vuoksi) on nyt onneksi aloitettu ja loistava laulunopettajani on keksinyt minulle useita erilaisia harjoitteita, joilla löydän oikean tavan muodostaa ääni. Huh.
Toimivin harjoitus itselleni on ollut väärän ja oikean äänen erottamisharjoitus, jossa tietoisesti teen väärän äänen ja muutan sen sitten oikeaksi. Vuorottelen siis oikeaa ja väärää. Tätä keinoa käytän muuten myös golfopetuksessa. Virhettä korjatessa painotan sitä, että oppilas tietää mikä oikean ja väärän ero on. Näin omatoimisessa harjoittelussa pääsee itsekseenkin eteenpäin. Ai että, miten helpottavaa.
Lesson No 1:
Oppimisen alkuvaiheessa ulkoa tuleva palaute on merkittävässä roolissa. Siksi on tärkeää käydä säännöllisesti ammattilaisen opetuksessa, jotta vältytään sudenkuopilta. Väärinymmärrykset on helppo ja nopea korjata, kun väärää liikettä ei ole ehtinyt toistaa liian kauaa.
Jos kuitenkin oppii tai on aiemmin oppinut jonkin asian väärin, on tärkeää tietää oikean ja väärän ero, jotta muutos oikeaan voi alkaa.
Laulutunneilla olen joutunut kohtaamaan riittämättömyyteni. Varsinkin aluksi tuntui, että minulla on niiiiin paljon opittavaa, etten millään voi oppia kaikkea. Kun jokin asia alkaa sujumaan, nurkan takana odottaa jo seuraava haaste - tai kaksi. Syksyn ensimmäisellä tunnillani aloitimme äänenavauksella ja harjoittelimme äänen tuottamista ilmavirtausta hyväksi käyttäen. Ja hei se sujui hyvin! Ihan voittajaolo. Mäosaanmäosaanmäosaan...
...kunnes aloitimme itse laulun laulamisen. "Älä nosta ääntä, vaan anna sen nousta, "I" ei saa olla liian terävä, laula se kuin U, älä päästä ääntä kellariin, nouse tasaisesti kohti korkeinta nuottia, muista höyrylaiva, tee äänne kielellä, älä suulla".... Mitäääää!? Mikä se eka ohje olikaan? En ihan mennyt paniikkiin, mutta vähän.
Tunnin jälkeen nauhoitin taas ääntäni ja se kuulosti ihan kamalalta. Tieto lisää tuskaa on niin totta. Luottamus osaamiseeni oli täysi N-O-L-L-A. Olin kuin pyörremyrskyn jäljiltä enkä enää tiennyt mistä päästä aloittaa harjoittelu.
Tämä oppimisen kaaos on helppo yhdistää golfiin. Uuden oppimisen alkuvaiheessa ohjeet saattavat tuntua irrallisilta, eikä niihin saa heti tartuntapintaa. Ei muista, että miten sen yläkäden peukalon pitäisikään olla gripissä ja mikä se chipin alkuasento olikaan. Voi tuntua, että ohjeita tulee ihan liikaa ja oppilaalle saattaa jäädä pyörremyrsky-olo. Yksi naisporukka (leikillään tai puolitosissaan) nimesi itsensä Tehosekoitin-ryhmäksi #tehostartti golfmatkamme jälkeen.
Kaaos ei aina ole kuitenkaan huono. Ymmärsin vasta jälkeen päin, että laulunopettajani antoi minulle ensimmäisellä tunnilla kokonaiskuvan siitä, millainen hyvä lauluääni on ja mitä nyansseja siihen liittyy (ja ehkä samalla myös tutustui tapoihini vastaanottaa ohjeita). Vaikka siinä hetkessä ohjeet tuntuivat ylitsepääsemättömän vaikealta, seuraavilla tunneilla uusia asioita ei enää ole juuri tullutkaan. Viikottaisissa treeneissä olemme nyt jatkaneet edellisten asioiden harjoituttamista yksi asia kerrallaan, ydinasioihin paneutuen.
Itsekin pyrin golfopettajana tekemään tismalleen saman. Ensimmäisellä tunnilla pyrin hahmottamaan oppilaalle kokonaiskuvan valmiista svingistä. Tämän jälkeen priorisoin ensimmäinen harjoiteltavan asian, johon sillä tunnilla keskitytään. Kuten elefantti syödään, golfiakin opitaan - pala kerrallaan. (Tyttäreni mukaan elefanttia ei kylläkään syödä ja ihmetteli kysymystäni kauhistuneena)
Oppiminen on pitkä prosessi, eikä oikotietä ole. Kun yksi asia on opittu riittävän hyvin, voidaan siirtyä seuraavaan, jonka jälkeen siirrytään seuraavaan, ja niin edelleen. Oletettavaa myös on, että samoihin asioihin voi joutua palaamaan takaisin yhä uudestaan, koska meillä kaikilla on taipumus tiettyihin tendensseihin omassa tekemisessämme. Varmaa on, että harjoiteltavat asiat eivät koskaan lopu. Ne kyllä muuttavat muotoaan. Kun chipin perusteet on opittu, voi/pitää sitä lähteä muuttamaan eri tilanteisiin sopivaksi. Tämänkin opin muuten laulussa juuri tänään. Tietyssä tyylissä ääni voi mennäkin taakse. Aluksi on kuitenkin harjoiteltava luonnollinen, puhdas ääni, jonka jälkeen äänenmuodostamisen sijaintia voi alkaa muuntamaan laulun/tyylin mukaan. Ihan sama golfissa. Kehittymiselle ei ole rajoja. Kysymys kuuluukin, että kuinka hyväksi haluat tulla? Kuinka pitkälle lajitaidoissasi haluat mennä?
Lesson No 2:
Harjoittele teknisiä taitoja pala kerrallaan. Kaikkea ei tarvitse eikä edes voi hallita heti. Luota siihen, että kehityt askel askeleelta - ajan kanssa. Valitse opettajaksesi kokenut ammattilainen ja go with the flow. Näin itse teen laulussa.
Jotta vältyt oppimisen sudenkuopilta ja kehityt golfissa jatkuvasti, olemme suunnitelleet erilaisia tapoja käydä jatkuvassa opetuksessamme. Muun muassa treeniryhmät, viikkotreenit ja yksityistuntipaketit ovat tällaisia. Niihin voit tutustua tarkemmin tästä